Lahti Elite Cheer Teamin 10v syntymäpäiväjuhlat

Lahti Elite Cheer Team ry täyttää tänä vuonna pyöreitä, kun lokakuussa seurallamme tulee täyteen kymmenen vuotta!

Cheerleadingseuramme virallinen syntymäpäivä on 29.10.2012. Toimintamme on jatkunut lähes taukoamatta jo kymmenen vuoden ajan. Matkan varrelle on mahtunut paljon kaikenlaista, yksi koronapandemiakin. Seuramme on kehittynyt ja kasvanut tämän vuosikymmenen aikana todella paljon, ja tavoite on kehittyä ja kasvaa vielä tulevaisuudessakin. Me seuran luottamushenkilöt ja työntekijät emme voisi olla ylpeämpiä tästä saavutuksesta, jonka kaikki te rakkaat LECiläiset olette kanssamme mahdollistaneet.

Kutsummekin nyt siis kaikki halukkaat Lahti Elite Cheer Teamin uudet ja vanhat jäsenet juhlistamaan seuran 10-vuotissyntymäpäiväjuhlaa lauantaina 5.11. klo 19.30-21.00 Mustankallion tunnelin voimistelusaliin. Ohjelmassa on rentoa yhdessäoloa, pientä tarjoiltavaa sekä mahdollisuus stunttailuun ja akroiluun voimistelusalin tiloissa. Paikan päällä voit ostaa seuratuotteita ja seuran joukkueet pääsevät esittämään pätkiä joulunäytösohjelmastaan muille. Halutessasi voit pukeutua Halloween-aiheisesti, sillä lauantaina on myös Pyhäinpäivä.

Syntymäpäiville ei ole sisäänpääsymaksua, mutta tarjoilut voivat maksaa jotain pientä, ja jos haluat ostaa seuratuotteita, kannattaa rahapussi tai MobilePay ottaa mukaan varmuuden vuoksi.

Paikalle ovat tervetulleita kaikki halukkaat: urheilijat, vanhemmat, valmentajat, luottamushenkilöt, vapaaehtoistyöntekijät ja yhteistyökumppanit. Myös aikaisempien vuosien alumnit, valmentajat ja muut ovat lämpimästi tervetulleita juhlistamaan merkkipäivää.

Nähdään syntymäpäivillä!

LEC seurakuva kevät 2022

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s