Voimme ilolla ilmoittaa, että Lahti Elite Cheer Team laajentaa toimintaa myös Orimattilaan ensi kaudella. LECin Nastolan jaosto on onnistunut vuosien aikana kasvamaan ja kehittymään sujuvasti toimivaksi lähes itsenäiseksi yksiköksi, mikä rohkaisi meitä yrittämään samaa myös Orimattilassa.
Kysyntää ja kiinnostusta cheerleadingharrastusta kohtaan kuulimme Orimattilassa olevan jo kesällä 2022 järjestetyssä Päijät-Hämeen urheiluakatemian seura- ja lajiliittotyöpajassa. Kaupungissa ei vain ollut vielä palveluntarjoajaa. Tammikuusta 2023 lähtien osallistuimme Harrastamisen Suomen mallin toimintaan myös Orimattilassa tarjoamalla cheerleadingiltapäiväkerhotunteja Pennalan koulun 3.-5. luokan oppilaille. Cheerleadingiltapäiväkerhotoiminta oli erittäin suosittua ja sitä toivottiin myös muille kouluille, mikä antoi entisestään positiivista viitettä siitä, että kaupungissa voisi olla lajin jaostolle kysyntää.
Olemme kuluneen kauden ajan suunnitelleet toiminnan laajentamista ja nyt keväällä saimme vihdoin järjestettyä valmentajat, jotka pystyvät kulkemaan Orimattilaan valmentamaan sekä löysimme sopivat harjoitustilat, johon saamme cheermattokaistaleen säilytykseen. Cheermatto on ehdoton vaatimus, jotta joukkueet pystyvät harjoittelemaan turvallisella alustalla. Mattokaistaleet vievät jopa säilytyksessä suhteellisen paljon tilaa, minkä vuoksi sopivia harjoitustiloja on usein vaikea löytää. Jokivarren koulun apulaisrehtori ystävällisesti suostui ottamaan mattomme koululle säilytykseen, ja hänen ansiostaan saimme joukkueille turvalliset harjoitustilat.
Olemme ylpeitä siitä, että pystymme tuomaan harrastusmahdollisuuden monille lapsiperheille lähelle kotia. Kynnys lähteä harrastamaan on matalampi, kun harrastuspaikka on lähellä, eikä esimerkiksi vanhempien tarvitse kyyditä lasta toiseen kaupunkiin harrastamaan. Tämä mahdollistaa lajin harrastamisen useammalle, esimerkiksi myös niille, joilla ei ole mahdollisuutta kulkea pitkän matkan päähän harjoituksiin.
LECin uudet joukkueet Orimattilaan kaudelle 2023-24:
- Sunbeams, nuorempien mikrojen (2017 ja myöh. s.) harrastejoukkue
- Cosmos, vanhempien mikrojen (2015-2016 s.) harrastejoukkue
- Comets, minien (2012-2014 s.) harrastejoukkue
- Cosmic Dust, youth (2009-2012 s.) harrastejoukkue
Kaikki joukkueet tulevat harjoittelemaan kerran viikossa Jokivarren koululla.
Joukkueiden harjoitusajat löydät täältä:
Joukkueissa on vielä tilaa kaudelle 2023-24
Jos haluat aloittaa cheerleadingin Orimattilassa elokuussa 2023, ota yhteyttä oman ikäluokan joukkueen vastuuvalmentajaan. Joukkueiden valmentajien yhteystiedot löydät täältä:
Seuraa Orimattilan joukkueita Instagramissa:
@lec.sunbeams
@lec.cosmos
@lec.comets
@lec.cosmicdust
(Artikkelin kuva Harrastamisen Suomen mallin Pennalan koulun iltapäiväkerhotunnilta)
28.06.2023 (Päivitetty 04.10.2023: Joukkueisiin lisätty Sunbeams)

